KAUPPALEHTI OPTIO: Vielä löytyy viimeinen mohikaani, joka pitää yllä ”aitoa luksusta” – KL tutustui Napolissa legendaariseen Cesare Attoliniin
Alkuperäinen artikkeli julkaistu Kauppalehti Optiossa 5/2024, tässä netistä löytyvä lyhennelmä.
Kirjoittanut: Tommi Aitio, Kuvat: Kauppalehti Optio.
Isoisän jalanjäljissä. Massimiliano Attolini työskentelee isoisänsä perustaman ja isänsä maailmanlaajuiseen maineeseen nostaman yrityksen vetäjänä.
Massimiliano Attolini johtaa isoisänsä perustamaa ja isänsä kukoistukseen nostamaa perheyhtiötä, joka on Italian viimeinen täysin käsityöhön luottava pukuvalmistaja.
”Kun isoisäni 1930-luvulla ryhtyi kehittämään Napolin lämpimiin olosuhteisiin soveltuvaa pukua, englantilaiset puvut hallitsivat markkinoita. Ne olivat raskaita full canvas -tyyppisiä pukuja vahvoilla olkatoppauksilla. Isoisäni halusi luoda kevyen takin, joka tuntuisi kauluspaidan tavoin toiselta iholta. Hän hylkäsi tukiliinat, vuorin ja olkatoppaukset”, kertoo Massimiliano Attolini aidon napolilaisen puvun syntytarinaa.
”Siihen aikaan oli vain englantilaisia kankaita, ja ne olivat raskaita. Biellassa alettiin kehittää kevyempiä pukukankaita. Haasteeksi muodostui kuitenkin takin pysyminen ryhdissä, kun perinteisistä rakenneratkaisuista oli luovuttu.”
58-vuotias Massimiliano Attolini toimii isoisänsä Vincenzo Attolinin perustaman klassikkomerkin toimitusjohtajana. Työparina hänellä on pikkuveli Giuseppe.
Ennen heitä firmaa johti vuosikymmenien ajan alan kovimpiin legendoihin lukeutunut Cesare-isä.
Istuvat olkapäät. Cesare Attolinin käsinommeltujen pukujen ryhti lähtee olkapäistä. Tavoitteena on tehdä niin istuvia takkeja, että ne tuntuvat kuin toiselta iholta. KUVA: CESARE ATTOLINI
Ja kasvamassa on jo seuraava sukupolvi, sillä Massimilianon tytär Carolina on astunut perheyhtiön palvelukseen.
Isoisä Vincenzo ratkaisi rakenteettoman takin ryhtiongelman täydellisellä leikkauksella sekä pienillä mutta tärkeillä ompelutyöhön liittyvillä oivalluksilla. Syntyi täysin omanlaisensa tapa rakentaa puvuntakki, sen hihojen aukotus sekä kiinnitys takin runkoon ja ennen kaikkea takin hartialinja.
”Isäni sanoi aina, että olkapää on puvun sydän.”
”Hänen filosofianaan oli, että miehen pitää unohtaa edes pukeutuneensa puvuntakkiin. Takin pitää olla niin miellyttävä yllä, että kun istuutuu työpöydän ääreen, sitä ei tarvitse riisua”, Massimiliano Attolini kertoo – ja istuu toimistotuolissaan rennosti harmaa liituraitainen takki yllään.
Hänen pukukankaansa ei kuitenkaan ole Italiasta, jonka kankaat eivät enää ole sitä, mitä ne olivat Biellan villakangaskutomoiden kukkeimpina aikoina.
”Käytämme englantilaisia kankaita, jotka sopivat räätälinpukuihin paremmin kuin italialaiset kankaat, jotka on kehitetty teollista valmistusta varten. Englantilaisissa kankaissa on enemmän ’bodia’. Italialaiset kankaat ovat myös kiiltävämpiä kuin englantilaiset. Me pidämme enemmän mattapintaisista kankaista.”
Käsityötä. Cesare Attolini on viimeinen Italian pukuvalmistaja, joka ompelee kaiken käsin. KUVA: CARLO DI SANTO
Cesare Attolini on viimeinen Italian pukuvalmistaja, joka ompelee kaiken käsin. Massimiliano Attolinin mukaan lopputuloksesta 40 prosenttia riippuu kangaslaadusta ja 60 prosenttia ompelutyöstä.
”Käsityön laatu on merkityksellisempää kuin yleensä luullaan. Yhden takin valmistaminen kestää noin 30 tuntia, housujen seitsemän tuntia ja paidan kolme tuntia. Yksittäisen napinläven ompeleminenkin vie puolisen tuntia”, Attolini sanoo.
Cesare Attolinin tehtaasta Casalnuovo di Napolista valmistuu vuosittain noin 7 000 puvuntakkia ja irtotakkia. Työläs ja tinkimätön valmistustapa selittää myös vaatteen hintaa: valmispuvut maksavat noin 6 000 euroa ja mittapuvut pari tonnia enemmän. Cesare Attolinin mitta-asiakkaisiin kuuluu monenmoista mahtimiestä ja silmäätekevää, oopperalaulaja José Carrerasista Hollannin pitkäaikaiseen pääministeriin Mark Rutteen.
Cesare Attolini
Mikä: Vincenzo Attolinin vuonna 1930 perustama, erityisesti miesten puvuistaan tunnettu yritys.
Kotipaikka: Casalnuovo di Napoli.
Toimitusjohtaja: Massimiliano Attolini.
Liikevaihto: Noin 30 miljoonaa euroa vuonna 2023
Henkilöstö: 180 (joista 130 ompelee pukuja ja takkeja).
Tuotanto: Valmistaa noin 7 000 pukua ja takkia vuodessa.
Jälleenmyynti: 6 omaa lippulaivamyymälää ja 90 jälleenmyyjää.
Tärkeimmät markkinat: Eurooppa ja Pohjois-Amerikka, 90 prosenttia tuotannosta menee vientiin.
Erityistä: Viimeinen edelleen kaiken käsin ompeleva pukuvalmistaja Italiassa. Yhden takin valmistaminen vaatii noin 30 työtuntia, pelkästään yksittäisen napinläven ompeleminen kestää puoli tuntia.
Muuta: Kehitti niin kutsutun venetaskun, josta Cesare Attolinin puvuntakit ja bleiserit edelleen tunnistaa. Siinä takin rintatasku leikataan kaarevasti veneen muotoa jäljitellen.
Noin puolet talon kokonaistuotannosta on valmisvaatetta, 35 prosenttia mittavaatteita ja 15 prosenttia täysiä räätälipukuja kahdella välisovituksella.
Massimiliano Attolini painottaa moneen kertaan, että ei halua kasvattaa yhtiöstä jättimäistä luksustaloa, vaan tahtoo säilyttää Cesare Attolinin nimellä myytävien tuotteiden eksklusiivisuuden.
”Luksus on ylikäytetty käsite, mutta jos minun pitäisi määritellä, mitä luksus on, siinä yhdistyy korkein mahdollinen laatu ja eksklusiivisuus. Siksi massatuotettu luksus ei voi koskaan olla aitoa luksusta.”
Attolinin suunnitelmana onkin kasvaa vertikaalisen integraation kautta. Jatkossa Cesare Attolinin tuotteita myyvät nykyistä harvemmat jälleenmyyjät ja parhaisiin panostetaan entistä enemmän. Niin ikään satsataan brändin kuuteen omaan lippulaivamyymälään.
”Takkien ja puvuntakkien tuotantoa voimme kasvattaa 20 prosenttia, mutta kasvuvaraa on etenkin rennommissa vapaa-ajan vaatteissa.”
Yksi kasvun tulppa saattaa kuitenkin piillä osaavan työvoiman löytämisessä. ”Se on hankalaa, vaikka olemmekin Italiassa. Osaavan työvoiman löytäminen on avain laatutason säilymiselle. Siksi koulutamme itse työntekijämme, ja perustamamme harjoittelijaohjelman vuoksi meillä työskentelee paljon nuorta väkeä”, sanoo Massimiliano Attolini.
Laatu edellä. Cesare Attolinin organisaatiossa korostetaan laatua. Sitä valvoo myös toimitusjohtaja Massimiliano Attolini.
Sitoutuminen. ”Meillä tehdään pitkiä työuria. Elämänmittaisia”, Massimiliano Attolini sanoo.
Ompelijat rivissä. Työskentelyä Cesare Attolinilla Italian Napolissa.
Mutta ompelimossa työskentelee myös vanhempia herrasmiehiä, jo eläkeikäisiä mestareita, jotka ovat aikoinaan ommelleet rinta rinnan maestro Cesaren kanssa. Ja yllättävän paljon ateljeessa on myös naisia. ”Varsinkin työnjohdossa”, muistuttaa Attolini.
”Meillä tehdään pitkiä työuria. Elämänmittaisia.”
Sen jälkeen kun sekä Brioni että Kiton luopuivat käsinompelusta, Cesare Attolinin markkinapositio on vahvistunut, arvioi Massimiliano Attolini. Hän kokee, ettei yritys oikeastaan kilpaile minkään olemassa olevan vaatemerkin tai luksusbrändin kanssa, vaan muodostaa yksin oman mikromarkkinansa.
Pärjääminen tuossa tarkoin rajatussa markkinassa edellyttää Attolinin mukaan laadun säilymistä. Silloin myös puku säilyy relevanttina vaatekappaleena nuoremmillekin miehille pukeutumiskoodin yleisestä höllentymisestä huolimatta.
”Strategiamme on pysyä merkityksellisenä nykyisille ja tuleville asiakkaille. Merkityksellisyys rakentuu korkeimmalle mahdolliselle laadulle ja yksityiskohtien huomioimiselle. Käsintehdyt vaatteet ovat ajattomia ja aina ajantasaisia.”
Kovaa vauhtia kohti Napolia. Pukuvalmistaja Cesare Attolinilla työskentelevä Gabriele Napoletano matkusti luotijunassa Roomasta Napoliin. Myös Kauppalehti Optio pääsi kyytiin.
Kaiken nähnyt miestenpukujen legenda
”Kun aloitin Brionin palveluksessa vuonna 1966, yhtiössä oli 12 työntekijää. Olimme kuin yhtä perhettä. Kun lähdin Brionilta vuonna 2005, työntekijöitä oli yli 1 200”, sanoo italialaisen huippuvaatturityön veteraani Gabriele Napoletano.
Luotimaisesti muotoiltu Frecciarossa-juna kiitää yli 300 kilometrin tuntinopeudella Roomasta etelään kohti Napolia, ja äärimmäisen tyylikäs kahdeksankymppinen herrasmies muistelee vuosiaan maailman arvostetuimpien pukuvalmistajien palveluksessa.
Napoletano on työskennellyt Brionilla, Kitonilla ja nyt Cesare Attolinilla. Siinäpä ovatkin käsinommeltujen pukujen ja takkien kolme kovinta toimijaa, joiden jälkeen tulee pitkä välimatka seuraaviin.
Paitsi että enää vain napolilainen Cesare Attolini ompelee käsin. Ensin teolliseen tuotantoon vaihtoi roomalainen Brioni, sitten niin ikään Napolista kotoisin oleva Kiton.
Koneompeluun siirtyminen kuvaa bisneksen muutosta aivan kuten Napoletanon mainitsema klassikkoyritysten kasvu pienistä paikallisista käsityöpajoista satoja ja tuhansia ihmisiä työllistäviksi ja maailmanlaajuisilla markkinoilla toimiviksi teollisuusyrityksiksi.
Lokaalista tuli globaalia, ja tuota muutosta Gabriele Napoletano on saanut todistaa tapahtumien keskipisteestä.
Kankaat. Kaikki alkaa laadukkaasta materiaalista.
”Kansainvälistyminen alkoi noin vuonna 1970. Brioni ei ollut ainoa, vaan italialaisista valmistajista myös Abla, Kiton ja D’Avenza alkoivat viedä vaatteita ulkomaille. Kilpailua ei juurikaan ollut, ainoastaan amerikkalaiset Oxxford Clothes ja Hickey Freeman pystyivät vastaamaan yhtä korkealla laadulla.”
”On pakko myöntää, että parhaat mallisuunnittelijat olivat amerikkalaisia vaattureita, mutta he kaikki olivat syntyneet Italiassa. Heistä tärkein oli Zopito Costante, joka oli kotoisin Abruzzon seudulta”, Napoletano kertoo.
Kova yritys eläkkeelle
Gabriele Napoletano oikaisee viininpunaista solmiotaan, jonka mattamainen pinta on kuin vastakohta silkkikravateille tyypilliselle kiillolle. Tällä kertaa koko vaatekerta on Kitonia, mutta ei teollisesti tuotettua nyky-Kitonia vaan klassista kultakauden käsityö-Kitonia.
Brioni-vuosikymmentensä jälkeen Napoletano päätyi melkein eläkkeelle, mutta Kiton pyörsi hänen päänsä. Siinä missä Brioni on tai ainakin oli synonyymi klassiselle roomalaiselle vaatturintaidolle, Kiton symboloi monta astetta rennompaa ja värikylläisempää napolilaista traditiota.
Vauhti päällä. Gabriele Napoletano tekee 80-vuotiaana edelleen täysillä töitä.
Kitonin perustaja Ciro Paone kuuluukin alan suurimpiin legendoihin, joka väitetysti on kehittänyt myyttisen ”napolilaisen olkapään”. Se eroaa suuresti Rooman, Milanon, Pariisin ja Lontoon perinteisten vaatturien ompelemista olkapäistä.
Ja nyt seuraa juonipaljastus: nuoren Paonen apuna työskenteli monen vuoden ajan muuan Cesare Attolini, joka tosiasiassa opetti Paonelle, kuinka napolilainen olkapää syntyy. Paone oli ennen kaikkea virtuoosimainen liikemies, kun taas Attolini oli puhdasverinen käsityöläinen, joka vaati jokaiselta neulanpistoltaan täydellisyyttä.
Suuresti ihaillun ja laajalti imitoidun italialaisen olkapään ohella vuonna 2022 yli 90-vuotiaana kuollut Cesare Attolini kehitti myös niin kutsutun venetaskun, josta yhä edelleen tunnistaa Attolinin puvuntakit ja bleiserit.
Ja kun Gabriele Napoletano seuraavan kerran yritti eläköityä, juuri Cesare Attolini pyysi häntä pyörtämään päätöksensä ja liittymään viimeisen aidon laatupukuvalmistajan joukkoihin.
”Ihastuin Attolinin asenteeseen, joka muistutti minua 1970-luvun Brionista. Laatu ja palvelu ovat tässä bisneksessä kaikkein tärkeintä. Cesare Attolinilla niitä vaalitaan, ja siellä on myös samanlainen perheenomainen atmosfääri kuin alkuaikojen Brionilla”, Napoletano sanoo.
Syvällisen vaikutuksen häneen teki myös yhtiötä nykyisin johtavien Massimiliano ja Giuseppe Attolinin asenne:
”Veljeksillä pysyvät jalat maassa. Liiketoiminnalliseen puoleen he suhtautuvat vakavasti, ja uniikista laadusta he eivät suostu tinkimään.”